[quote="Vekkuli"][quote="Jere"]On mulla koira nyt jo toista metsästyskautta,eli noin 1.5 vuotias.Edellisenä syksynä meni vielä harjotellessa,mutta ammuin silloinkin jo muutaman jussin.Ei kuluvanaakaan metsästyskautena ole paljon saaliita tullut ,mutta koira on ajanna kohtalaisen hyvin.Jäniksiä on todella vähän ja ketut ja ilvekset verotaa luonnollisesti loppuja.On ne täälläkin ilmeisesti viranomaiset tehostaneet erävalvontaa.Riistanhoitoyhdistyksen omavalvonnasta ei tietoa,mutta näkyvää se ei ainakaan ole ollut.Ilmeisesti Metsähallituksen erätarkastajat ja poliisit,sekä voi rajamiehetkin olla valvonnassa mukana.En tunne kuvioita hyvin,joten tietoni on hataralla pohjalla siltä osin.Niin pakkasta on ja reilusti sinun ja minunkin nurkilla.No kunhan ei vesi ja viemäriputkia jäädä,niin muuten sitä pakkasellakin pärjäilee.Niin tuosta salametsästyksestä senverran,että eikö ne jossain kansallispuistossa lapissa jo ahman kengittäneet moottorikelkalla hengiltä.melekein oikeaan voi osua arveluni siitä,että tekijät voi kuulua vaikka poromiehiin.Niilä on ainakin motiivi moiseen eläinrääkkäykseen.Pitäs tälläinen kelkkatappaja laittaa kelkan eteen juoksemaan ja kokeilla montako kertaa pitää yli ajaa,että henki lähtisi.Vai mitä tälläisestä huumorista tuumaat.minusta tälläisten moottorikelkkaterroristien tekosia ei pitäisiä suosia ja rangaistukset pitäisi olla tekijöille nykyistä huomattavasti kovemmat.Eihän pahaa pidä pahalla kostaa,mutta inhottaa tuollaiset tyypit.Metsästäjien mainetta vain pilaavat suotta.[/quote] Tuosta tulee viellä,hyvä ajuri..1,5 vuotias,kun on viellä niin ens syksynä. Se ajaa täyttä päätä..:))*Pidän peukkuja,koirallesi..* No ilveksiä,on täällä päin noin.260 klp,ja 2 lupa yks ammuttu,ja toinen juoksee.. Minä olen kyllä,kiitollisuuden velkaa virainomaisille,että alkoivat tehostaa salametästyksen varalta ratsiaa..:)) Minä kyllä pidän,luvat mukana aina.Kun olen metäsällä kokoajan on,luvat takin taskussa.. Ja olen viellä kiitoksen velkaa,kaikille täällä päin asuville metästäjille. Siitä että luvat on,ollu kunnossa.. Ja porukalla metästetty,niin turvallisuudesta ei tingitä.. Ainakaan minä. Joo se oli ilkee,tempu ajaa ahman päälle kelekalla.. Ahma,on rauhoitettu,viellä niin pistää miettimään. Hyvää illan jatkoa ja hyväiä jahtipäiviä sinulle[/quote]
Lähettäjä:
Takaisin ylös