Keskustelu

Rekisteröidy tästä
Unohtuiko salasanasi?

Hae keskusteluista

Osallistuminen Erä-lehden keskusteluun vaatii nimimerkin, jonka saat rekisteröitymällä. Omalla nimimerkillä voit osallistua keskusteluihin, avata uusia aiheita, lisätä kuvia ja käyttää allekirjoitusta viesteissäsi. Keskustelujen lukeminen on edelleen mahdollista myös ilman kirjautumista palveluun.

Metsähanhi rauhoitus

1 2 3 seuraava >>

Metsähanhi rauhoitus

Ihan hyvä että jotain rajoitusta mutta silti pitää ihmetellä tuota. Miksi lapissa sallitaan metsästys jos pesivää kantaa halutaan säästää? Siellähän ne enimmäkseen ammutaan.

Taitaa olla peltomiehille ja merimiehille kateelliset rauhottamassa? Mutta ei sinällään mitään merkitystä kun varsinainen metsähanhen pyynti alkaa muutonkin vasta rauhotuksen jälkeen.
Joutsen kanta räjähtää käsiin ja samalla metsähanhi kanta on pienenemässä. Olisiko asioilla mitään yhteyttä toisiinsa??
korpijouni:

Eiköhän tämä ole se suurin tekijä. mutta jos jossain metsähanhea rauhoitetaan olisi se pitänyt tehdä juur siellä mistä se jätettiin nyt rauhoittamatta.
Niinpä. Ei näillä asioilla ja järjellä aina ole keskenään mitään tekemistä. Yks tutkija sanoi, että ei ole selvästi pystytty näyttämään toteen, että joutsen häiritsisi hanhen pesintää. Todellisuudessahan joutsen ajaa taatusti hanhet pois omalta pesintä reviiriltään. Sorsia joutsen ei niinkään uhkaa.

joutsenet syrjäyttää metsähanhet

Tutkijoiden mielestä joutsen ei muka ole agressiivinen hanhea kohtaan. Tästä päästään sellaiseen johto päätökseen, ettei yksikään tutkija tiedä joutsenista hevonpaskaa. Sellainen erämies, joka liikkuu soilla ja saloilla muulloinkin, kuin vain syksyisin, on keväisin ja alkukesästä joskus nähnyt miten hanhea viedään, kun se menee liian liki joutsenen reviiriä. Siinä on leikki kaukana.
Noh joutsen jahtiin tuskin päästään.. Tunteet kun menevät näiden järkiasioiden edelle, johan muutamat metsästäjätkin ovat itkeneet ettei kansallislintua saa ampua ja minkähän elämän nämä piiperöt nostaisivat heille kun jokainen ammuttu varis tai lokki on liikaa.

Mutta olis hauska kuulla kenen keksintö tämä rauhoitus oli ja kenen keksintö oli jättää lappi rauhoittamatta? Onko villipohjola peljännyt menettävänsä lupatuloja vai mikä syynä? Itse epäilen että raha tai päätöstä tehneet ovat itse lappiin lähdössä hanhijahtiin.
Kyllä noilla villin pohjolan mailla raha sanelee paljon. Bisnes is bisnes, vai miten ne tuolla ameriikassa tykkäävät sanoa. Ja eikös valtion maat ole vähän niinku meidän omia metsiä, meidän veronmaksajien.

Joutsen. lokit ja merimetsot

Metsästyksen piiriin. Naurulokkipopulaatioiden harvennusta reilusti (rauhoitettuhan se on). Joutsen listoille myös määräajaksi - syy siihen miksi näin ei käy piilee viherpiipertäjäkeskustason suojeluportaikoissa kuntatasoilla, jossa pitsinvirkkaajamummot ylläpitävät lintusuojelua tunnetason syistä kun eivät itse metsästyksestä mitään tiedä saatikka riistanhoidosta ja mikä ei käy minkään järjenhivenen puitteissa riistanhoitonimikkeen alle. Luonnonsuojelua se on saariston puidenkin suojelu. Merimetsoja harvennukseen tällä pohjalla myös. Menettäisikö esim Helsingin kaupunki taikka se Karpo-ohjelman tiirasaarikunta/ naurulokkikunta mitään jos toimenpiteisiin ryhdytään ylläolevienkin mielipiteet huomioiden ja saneerataan lokkien parveilua reilulla kädellä. Harakat ja varikset ovat suoranainen maanvaiva naakkaparvien tihentymisenkin myötä. Tuskin kukaan ajattelee näitä asioita se kummemmin?
Mitä enemmän väki kaupungeista puuttuu luonto/riista asioihin sitä enemmän perseelleen ne menee. Pitäs antaa metsästäjien ja maaseudun asukkaiden jotka asioista joitain tietää hoitaa nämä..

Rauhoitus, määrät ja toimijat

Lapissa pesivistä metsähanhista ammutaan suurin osa muualla kuin Lapissa ja siinä menee pesivää kantaa samalla lailla. Lapin metsähanhet on joutuneet kohtuuttoman saalispaineen kohteeksi Pohjanmaalla muuttoreittiensä vuoksi. Lapin metsähanhikannat on romahtaneet tavattomasti 90-luvullle verraten. Sodankylän tekoaltailla näkyy kalastajien mukaan syksyisin muutamia kymmeniä hanhia. Saaliit on muutama lintu. Kato altailla alkoi 90-luvun puolivälin tietämillä. Miljoonan ha:n kunnassa ammutaan nykyisin muutama kymmenen hanhea. Ennen hyvät aavat on täysin tyhjiä. Olisiko koko suon pesivä kanta emoineen ja poikasineen teilattu jossain pellonkulmalla jonkun porukan toimesta. Olen kuullut tapauksesta, että 16 hanhen parvi ammuttiin alas porukalla. Motitetaan ja eikö siitä vain suuret taitavat erämiehet töille. Jossain Pohjanmaalla oli aloitusviikon saalis 200 hanhea, vaikka kunnassa ei hanhi pesi. Saalismäärät Lapissa on olleet aina pieniä johtuen olosuhteista (laajat tiettömät aavat), lyhyestä pyyntiajasta ennen muuttoa ja harrastuneisuus hanhen pyyntiin ei ole erityisen laajaa. Jotain on pahasti pielessä kun Pelkosenniemelläkin, joka on ollut Suomen parhaita hanhen pesimäalueita, Saalis on ollut viime vuosina muutama kymmenen hanhea. Joskus on Pelkoseniemellä ollut 600 pesivää paria. Ei ole enää...
Tutkimus on ollut puutteellista. Nyt on luvattu rahoitusta ja resursseja. Mahdollisuuksia on monia. Esim. riekkokannat on romahtaneet ilmeisesti loisten vuoksi. Olisiko hanhella kyse samanlaisesta?
Henkilökohtaisesti en usko joutsenen vaikutukseen, että sillä olisi näin totaalinen tuhovaikutus hanhikantoihin. Miten on ollut tilanne aikaa ennen ihmisen vaikutusta? Onko hanhi ollut äärimmäisen harvinainen joutsenen vuoksi?
Villi Pohjolalla ja Metsähallituksella ei ole mitään tekemistä metsästysaikapäätösten kanssa ja lupamäärät on kotrollissa mm. rhy:den kautta sovittuina. Päätökset tekee aivan eri instanssit ja Pelkosenniemen rauhoitus on lähtöisin paikallisesta rhy:sta. Siinä tehty päätös toimi hyvin, että prosessi käynnistyi. Hienoa vastuunkantoa pelkosenniemiläisiltä.
Voisiko Pohjanmaan metsästäjät kertoa, että onko totta, mitä Lapin hanhestajat pitää syynä? Täältä on ollut metsästäjiä Pohjanmaalla vierailulla ja tarinaa on kuultu menetelmistä ja saalismääristä. Onko ne vain panettelua? Siispä panetelkaa takaisin. Sillähän se näillä palstoilla hoituu kivasti. Näissä kuultaa läpi kaikki ihmisen perisynnit.
korpijaakko:

Siellä lapin lammillahan se on ympäri vuorokautinen passitus ja ne vasta olis pitäny rauhottaa! Lapin rosvo vaan jatkaa jahtiaan ja muu maa pistettiin muka rauhotuksiin naurettavaa pelleilyä.

Pohjanmaalla pyydetää enimmäksee venäjältä tulevaan muuttoon.
Lapin hanhet ammutaan muutolla

Ongelmaa ei näe pelkkiä lukuja katsomalla. On tunnettava hanhien käyttäytymistä: ”Hanhipoikueet lentävät muutolla porukoissa”, Kainulainen kertoo. ”Se tarkoittaa, että tietyn erämaa-alueen koko poikastuotto saatetaan ampua muutolla yhdessä metsästystapahtumassa Pohjanmaalla.”

”Siksi jokin Lapin hanhisuo saattaa autioitua yhtäkkiä tyystin”, Kainulainen kertoo.

Toki pesimäalueillakin ammutaan tuntuva määrä hanhia. Ja juuri tätä Lapin metsästäjät ovat äskettäin heränneet rajoittamaan.

http://www.suomenluonto.fi/arkisto/3-10/hanhimiehen-haave

Lapin metsästyksen salliminen pahinta mitä metsähanhelle voi tehdä

Niin lappilaisista rosvoista ei ole kantamaan vastuutaan, koitetaan sysätä se pohjanmaalaisille vaikka se suurin kantojen metsästys tapahtuu ihan siellä lapissa ja muussa maassa varsin sattuman varaista.

Pohjanmaalla varsinkin rannikolla keskitytään hyvin pitkälti merihanhen jahtaamiseen ja niiden kannatkin ovat nousussa. Tulevat vieläpä helpommin(pöljemmin) kuville ja metsähanhia ei juuri edes näy ennen venäjän muuttoa.

Meidän jahtaamiseen tuo rauhotus ei vaikuta mitenkään koska täällä varsinainen muutto aalto alkaa vasta sen jälkeen, no kuka ne lapin linnut sitten ampuu jos ei ainakaan täällä niitä näy ja lapissa on joka suolla kiväärimies pistämässä 2-3 reppuun reissulla?

Miksi merihanhi kannoissa ei näy pohjanmaan lahtareiden ampumiset kannan hiipumisena? Ei se sillon pitäs vaikuttaa suuremmassa metsähanhessakaan.
suuremmalla tarkoitan suurempaa kannan kokoa metsähanhilla mitä merihanhilla.

Hhehe…

-:
Niin lappilaisista rosvoista ei ole kantamaan vastuutaan, koitetaan sysätä se pohjanmaalaisille vaikka se suurin kantojen metsästys tapahtuu ihan siellä lapissa ja muussa maassa varsin sattuman varaista.

Pohjanmaalla varsinkin rannikolla keskitytään hyvin pitkälti merihanhen jahtaamiseen ja niiden kannatkin ovat nousussa. Tulevat vieläpä helpommin(pöljemmin) kuville ja metsähanhia ei juuri edes näy ennen venäjän muuttoa.

Meidän jahtaamiseen tuo rauhotus ei vaikuta mitenkään koska täällä varsinainen muutto aalto alkaa vasta sen jälkeen, no kuka ne lapin linnut sitten ampuu jos ei ainakaan täällä niitä näy ja lapissa on joka suolla kiväärimies pistämässä 2-3 reppuun reissulla?

Miksi merihanhi kannoissa ei näy pohjanmaan lahtareiden ampumiset kannan hiipumisena? Ei se sillon pitäs vaikuttaa suuremmassa metsähanhessakaan.

Mistä tiedetään, että Lapissa ammutaan hanhia paljon? Todellisuus on aivan toista vaikka sen vakuuttaminen ei tässä ala-arvoisessa kaljakuppilatason palstassa kannata. Surkeaaa. Yhtä kaikki voimme väittää Pohjanmaat pahuuden pesäksi. Vai rosvoja. Ajat on muuttuneen paljon. Tuossa kuulostaa vain se, että siletä pitää päästä tänne ryöstöretkille villiin vapauteen.
Joa suolla ei ole metsästäjiä ja oma saaliinikin on ollut yli 30 v ajalta yhteensä parikymmentä. Paras syksy neljä. Tavallisin saalis ei yhtään ja paljon on pyytäjiä, ettei ole koskaan saanut yrittämisestä huolimatta ainoatakaan. Pohajnamaalla on kuulemma äijiä että 50 syksyssä.
Eipä kannata uollainen argumentointi. Yhteisymmärryksestä ja rakentavasta keskustelusta ei tietoakaan. Olisiko hanhikantoihin kohdistuva kokonaaisrasitus ja ympäruistömuutokset mitä?

Mikä parasta…

Onpa saatu pää auki ja hanhen suojelun toimissa ei ole paluuta. Metsähanhi on kohta tuhon oma jos jotain ei tehdä. Tässä tilanteessa pidättäydyn metsästämästä hanhia. Ei ole pakko tappaa viimeisiä. Ei niitä Venäjänkään hanhia. Kerrankin toimet käynnistyi, vaikka tämän hetken toimet ei varmaan ole lopullisia. Henkilökohtaisesti olen valmis hyväksymään täysrauhoituksen.
Lieksalainenkin kokenut hanhenmetsästäjä sanoi hanhikantojen romahtaneen. Ei kai vain Lapin roistot olleet käyneet sielläkin ja myös Suomen Luonnossa mainitut Pohjanmaan suot tyhjentämässä?
Otetaan käyttöön valtakunnallinen kiintiö metsähanhien kohdalle. 2 tai 3/syksy. Ne noudattaa ketkä tuntevat itsensä metsästäjiksi ja kiinnijääneille kunnon sanktiot. Ei ihan aukoton malli tämäkään, mutta ainahan sitä voi yrittää.

Lapin rosvo kalautti omaan nilkkaan

Lappilainen hanhenpyytäjä:

Joa suolla ei ole metsästäjiä ja oma saaliinikin on ollut yli 30 v ajalta yhteensä parikymmentä. Paras syksy neljä.

Suurin osa pohjanmaalaisista metsästäjistä ei ole saanut eläissään hanhea. Tässähän myönsit jo itse missä niitä ammutaan. Vaikka kempele-kalajoki välin "hanhi rannoilla" keskiverto metsästäjä ei saa eläissään hanhea. Muutamat ne on jotka niitä oikeasti pyytää ja saa.

Pohjanmaan älyn jättiläiselle

Taas vajottiin kaljakuppilatasolle. Puhuisit hanhikannan tulevaisuudesta, mutta kun ei kyetä, osata ja tajuta eikä halutakaan näemmä. Samoin suurin osa lappilaisista metsästäjistä ei ole koskaan saanut hanhea. Eikä osa yritäkään vaikka muutoin harrastavat metsästystä. Joitakuita kiinnostaa, mutta ei niin kuin metsälintujen ja hirvenpyynti. Hanhenpyynti ja yleensä vesilinnustus ei täällä kiinnosta, kun saalis on niin satunnainen. Olen niitä muutamia minäkin, joka niitä on pyytänyt ja saa kun sattuu. Pidän saalistani 30 v ajalta melko pienenä suhteutettuna käytettyyn aikaan. On välissä useita vuosiakin, ettei yhtään vaikka paikat on olleet hyvät, suorastaan parhaita Suomessa. Sitä saattaa hanhen sellaisilta paikoin saadakin, mutta ei enää kun samanlaisella saalispaineella vuosikymmeniä olleet paikat ammotavat tyhjyyttään. Miksi? Ota huomioon, että myönsin myös, että tuokin on tässä tilanteessa liikaa. Olisiko kokonaisrasitus syynä. Me kaikki ammumme liikaa tuosta vähästä. Olen samalla tavoin osasyyllinen kuin kaikki muutkin, jotka on hanhen saaneet. Pesimäalueidenkin pyynti on pois. Mikä on muuttanut tilanteen? Onneksi asia on "isommassa kädessä" eikä Pohjanmaan älyn varassa. vaikka sitäkin vähää toivoisi olevan mukana.

Väitä mitä väität

Lappilainen metsästäjä:

Mutta niin kauan kunnes lappikin rauhoitetaan ei ole rauhoituksilla mitään merkitystä. Suurin osa kannasta pyydetään siellä, eivät pääse pesimäsuoltaan edes lähtemään kun jo alotuksessa ammutaan ja kiväärillä pitkältä matkalta saa vaikka koko poikueen napsittua. Olen tämän ihan käytännössäkin nähnyt. Kun kattelette niitä saaliskuvia erälle.net foorumeilla niin kannattaa ottaa huomioon että niitä hanhen pellolle lahtaajia jotka saa saalista on vaan kourallinen ja muille se on hyvä jos kerra eläissään saa hanhen.

Eli selkein ratkaisu olisi kieltää peltopyynti kuvilla. Hanhea voisi pyytää edelleen pelloilta mutta kuvia ei saisi käyttää. Siinä voisi koittaa kiväärillä miten koko poikue niputetaan.
iivariiso:

no minua kyllä pikkusen ihmetyttää että miksi pitäis hanhen kuvastus kieltää ku teeriäki saa kuvastaa

Pesimähanhien metsästys

Kun kannan niillä alueilla missä selvää taantumaa on eli metsähanhen levinnäisyysalueen etelärajoilla (Pohjanmaa ml.) rajoitetaan elokuulta ja varsinkin 20.8. aloituksessa niin luonnollinen seuraus on pesimälintujen säästyminen paremmin jatkamaan sukuaan juuri niillä soilla. Olisiko tämä tehdyn rauhoituspäätöksen peruste? Helposti tiheääin asutuilla seuduilla poikue menee aloituksessa yhdettömiin vaikka kukaan sitä ei sinänsä halua tietenkään tehdä. Luulisi näin myönteistäkin tapahtuvan, mutta eipä ole keksitty.
Muuttohanhen pyyntiinhän ei käytännössä ole tullut muutosta kehua. Lapin hanhet alkaa olla 10.9. Pohjanmaalla surutta tapettavissa. Täällä ei slloin paljoakaan muuttohanhia näy kun Venäjän hanhet ei tänne tule kuin sattumoisin kovilla itätuulilla ja niitä on harvoin.
Lapin kannat lienee katsottu turvatummaksi einvoimaisuudeltaan nyt tehdyssä päätöksessä. Jotain on joka tapauksessa tapahtunut sellaista, että muisto vain on Lapin hanhet menneistä ajoista.
Näiden alueiden pesimäsoiden tyhjennys ei onnistu mitenkään. On valtavasti kulkukelvvottomia aapoja ainakin keskisessä Lapissa, joilla ei käytännössä metsästetä ollenkaan. Ei sellaista sissiä olekaan, joka ne jaksaisi ja kerkeäisi porkata. Mainittu poikueiden napsiminen on täyttä mielikuvituksen tuotetta. Onhan noinkin tietysti käynyt mahdollisesti mm. eteläisessä Lapissa seuduilla,joka on Lappia hallinnollisesti. Yhtäkaikki hanhille on jotain tapahtunut ja tässä tilanteessa on se ja sama kuka tempun teki. Päättäjät kyllä käsityksenä muodostaa ja Lapin hanhen osalta kaikki mitä tullaan tekemään on vain hanhen hyväksi. Onneksi meillä on täyspäisiä ajattelevia riista-alan ammattilaisia, joilla on vankka kokemus hanhestakin.
Aivan kuin Pohjanmaallakin Lapissa hanhia metsästää ja saa vain osa metsästäjistä. Teerien kuvastuksella ei ole mitään yhteistä hanhen kuvastuksen kanssa. Ainoa yhdistävä tekijä on, että molemmat on kuvastusta.

1 2 3 seuraava >>

Takaisin ylös