Riistanhoitopiirit ovat rajoittaneet metsähanhen metsästysaikaa käytännössä koko maassa. Vain Lapissa metsälle päästään jo elokuussa. 

Metsähanhen metsästys alkaa Suomessa vasta 10. syyskuuta Kainuun ja Lapin riistanhoitopiirejä lukuun ottamatta. Kainuussa metsähanhen metsästys alkaa 1. syyskuuta ja Lapissa normaaliaikana 20. elokuuta klo 12.00 paitsi Pelkosenniemellä, jossa metsähanhi on kokonaan rauhoitettu. Pelkosenniemi on yksi maamme tärkeimmistä metsähanhen pesimäalueista.

Tänä syksynä on riistanhoitopiireissä otettu hyvin kattavasti tarkasteluun metsähanhen metsästyksen kestävyys. On todettu, että metsähanhikannat ovat vähentyneet hälyttävästi pesimäalueilla. Samaan aikaan saalismäärät ovat pysyneet samalla tasolla tai jopa lisääntyneet.

Valtaosa maassamme pesivän hanhikannan saaliista ammutaan hyvin lähellä pesimä- ja kuoriutumisaluettaan jahtikauden kahden ensimmäisen viikon aikana.

Metsästyksen aloitusta myöhäistämällä maassamme pesivällä hanhikannalla on paremmat mahdollisuudet selvitä muuttomatkan aikaisesta metsästysverotuksesta. Samoin on hyvin todennäköistä, että pesivät hanhet lähtisivät jatkossa myöhemmin muuttomatkalle, kun niiden metsästyksen aloitusta siirretään eteenpäin.

Syyskuun puolivälin jälkeen maamme kautta muuttaa Venäjällä pesivää, samaan alalajiin kuuluvaa metsähanhikantaa. Sekin lisännee meidän pesimäkantamme selviytymismahdollisuuksia talvehtimisalueilla, joissa suuri osa metsästyspaineesta on.

Jatkossa yksi riistahallinnon haasteista on kehittää menetelmä, jolla metsähanhen metsästys mitoitetaan kestävälle tasolle sekä pesimäalueilla että sen koko muuttoreitillä.

 (Metsästäjäin Keskusjärjestön tiedote 28. kesäkuuta 2010)

Autiotupien vieraskirjamerkinnät Urho Kekkosen kansallispuistossa kertovat kävijöiden yhteenkuuluvuudesta luonnon kanssa sekä retkeilyn sosiaalisesta ulottuvuudesta.

Omat, vaikka yksinkin koetut tapahtumat halutaan jakaa muiden retkeilijöiden kanssa vieraskirjojen kautta. Tämä selviää Lapin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa Urho Kekkosen kansallispuiston vieraskirjoista sekä niiden käytöstä luontomatkailupalveluiden kehittämisessä.

Tutkimuksessa analysoitiin ulkomaalaisten tekemiä merkintöjä kansallispuiston erämaaosan vieraskirjoihin. Vieraskirjoihin haluttiin kirjoittaa viestejä muille retkeilijöille ja kuvata omia kokemuksia. Teksteistä välittyi myös riippuvuus luonnosta. Omalla osallistumisella ja uuden oppimisella oli suuri vaikutus siihen kuinka ainutlaatuinen kokemus oli.

”Kielteisten kokemusten kohdalla suurin osa ongelmista olisi voitu välttää riittävällä etukäteistiedolla”, kertoo Minni Haanpää Lapin Yliopiston Matkailun ja liiketoiminnan laitokselta. ”Kuitenkin myös tietynlaisen ankeuden todettiin kuuluvan aitoon erämaakokemukseen”, jatkaa Haanpää.

Metsähallituksen Luontoon.fi -verkkopalvelun käytettävyys ja ennakkotiedon saanti sitä kautta on merkittävässä asemassa. Tutkimuksessa nousi esiin tarve ns. sähköisille vieraskirjoille, joilla retkeilijät voisivat itse jakaa kokemuksiaan muille vinkkejä kaipaaville. Tähän tarpeeseen vastaavat tällä hetkellä retkeilijöiden omat nettiyhteisöt, mutta myös kaikille Suomen kansallispuistoille perustetut Facebook -sivut.

Vieraskirja-aineisto tuo kokemuksiin perustuvaa tietoa asiakkailta UK-puiston luontomatkailupalvelujen kehittämisen tueksi. Se täydentää jo Metsähallituksen toimesta kerättävää kävijätutkimusaineistoa. Kaikkiaan kansallispuistojen palveluiden parantamisella, tuotteistuksella sekä markkinoinnin kehittämisellä lisättäisiin niiden houkuttelevuutta.

Vieraskirjat palvelujen kehittämisen välineenä - ulkomaalaiset matkailijat Urho Kekkosen kansallispuistossa -tutkimus perustuu Lapin yliopiston matkailututkimuksen opiskelijoiden ryhmätöinä toteuttamiin kandidaatintutkielmiin. Opiskelijat ovat yhdessä analysoineet kansallispuiston vieraskirjoja. Metsähallitus on toiminut tutkimuksen toimeksiantajana.

Tutkimus on julkaistu Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja -sarjassa ja se on ladattavissa maksutta Metsähallituksen verkkosivuilta.

Sorsanmetsästys alkoi perjantaina 20. elokuuta. Vaikka sepelkyyhkyjä on metsästetty jo elokuun 10. päivästä alkaen, merkitsee sorsastuksen alku todellista kauden avajaista.

Vesilintukannat ovat viimevuotisella tasolla, kuitenkin haapanan pesimämenestys on jäänyt vaatimattomaksi. Lajintunnistus, lyhyet ampumamatkat ja koira mukaan ovat avaintekijät, joilla sorsajahti onnistuu.

Maamme yli 300 000 metsästäjästä lähes 200 000 osallistuu sorsastukseen, joka päättyy joulukuun lopussa. Elokuun 20. päivästä alkaen saa metsästää heinäsorsia, taveja, heinätaveja, jouhisorsia, lapasorsia, haapanoita, telkkiä, punasotkia, tukkasotkia, nokikanoja, meri- ja kanadanhanhia sekä merilinnuista haahkoja.

Metsähanhen metsästys alkaa vasta syyskuun 10. päivänä lukuun ottamatta Kainuuta (aloitus 1.9.) ja Lappia (aloitus 20.8., rauhoitettu kokonaan Pelkosenniemellä). Tarkoituksena on suojella kotimaista pesivää metsähanhikantaa. Allin, isokoskelon ja tukkakoskelon metsästys alkaa vasta syyskuun 1. päivänä.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesilintujen pari- ja poikuelaskennat osoittavat vesilintujen kokonaiskannan olevan viimevuotisella tasolla. Haapanan pesimämenestys jäi kuitenkin selvästi edellisvuotisesta.

Vaikka muutamat metsästettävät sorsalinnut ovat taantuneet viime vuosina, ovat sorsakantamme kuitenkin selvästi runsastuneet viimeisten 50 vuoden aikana.

Sorsalintujen metsästys on meillä kestävällä pohjalla, sillä metsästys kohdistuu pääasiassa nuoriin lintuihin: puolisukeltajasorsasaaliista nuoria lintuja on yli 80 prosenttia ja sukeltajasorsilla yli 90 prosenttia.

Iltalennolla vähemmän haavoittamisia

Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että ylivoimaisesti suurin syy lintujen haavoittumiseen on ampuminen ylipitkältä matkalta. Haulikko on lyhyen kantamansa takia tehokas yleensä enintään 30 metrin etäisyydeltä. Haavoittamisia voi välttää harjoittelemalla etäisyyksien arviointia.

Tutkimukset osoittavat myös, että paljon parjattu iltalento eli ns. hämärämetsästys ei olekaan haavoittamisten osalta ongelmallista. Kun ampumamatkat jäävät valoisan ajan matkoja lyhyemmiksi, myös haavoittamiset vähenevät selvästi. Ampumataidon kohentaminen ja ylläpito vähentää yleensä myös haavoittamisia, kun aseen käsittelyvarmuus ja osumatarkkuus sekä maltti ja harkinta lisääntyvät.

Myös lajintunnistusta tulee harjoitella ennen sorsastuksen alkua. Metsästäjäin Keskusjärjestön internetsivulla osoitteessa www.riista.fi on erinomaiset tunnistusmateriaalit niin sorsalintujen kuin hanhienkin osalta.

Koirasta korvaamaton hyöty

Koiran käyttö sorsastuksessa on erittäin suositeltavaa ja usein välttämätöntä. Haavoittuneen linnun ja muutoinkin saaliin talteen saaminen helpottuu ratkaisevasti, kun mukana on noutava koira. Aseettomana koiranohjaajana sorsastukseen osallistuva ei tarvitse metsästyskorttia.

Sorsastajan on syytä ottaa huomioon myös muut vesillä liikkujat ja mökeillänsä aikaa viettävät. Riistan ampuminen lähempänä kuin 150 metriä asutusta rakennuksesta on kiellettyä ilman erillistä lupaa.

Mittava Life+-hanke kosteikkojen puolesta

Metsästäjäin Keskusjärjestölle myönnettiin tänä kesänä mittava Life+-hankerahoitus riistakosteikoiden perustamiseksi. Kosteikot ovat vähentyneet maassamme voimakkaasti viimeisten 100 vuoden aikana. Metsästäjät ovat kunnostaneet jo tähän mennessä tuhansia kosteikoita yli 30 vuoden ajan. Kosteikot ovat koko luonnolle erittäin merkityksellisiä. Kosteikoilla, joilla metsästetään, lintujen poikastuotto on korkeampi kuin esimerkiksi suojelualueilla. Tämä johtuu voimakkaasta pienpetojen ja varsinkin vieraspetojen kuten minkin ja supikoiran metsästyksestä alueilla, joilla saadaan metsästää. Viime vuoden supikoirasaalis oli yli 170 000 yksilöä.

Vaikka Suomi on tuhansien järvien maa, on sorsastus mahdollista vain osalla vesistöjämme. Ihmistoiminnasta johtuen suuri osa vesistöistämme on metsästyksen ulkopuolella ja näin luontaisia vesilintujen rauhoitusalueita.

Sorsalintujen tunnistusmateriaali

Hanhien tunnistusmateriaali

(Metsästäjäin keskusjärjestön tiedote 17. elokuuta)

 

Keväällä julistettu Erän kansikuvakilpailu on ratkennut. Voittajakuva näkyy Erän 8-2010 kannessa. Kuvan otti vehmersalmelainen Petri Jauhiainen.

Kilpailun tavoitteena oli löytää mielenkiintoinen kansikuva numeroon 8-2010, jonka teemana on Jokamiehen Erä. Toimitukseen lähetettiin kaikkiaan 354 valokuvaa 179 kuvaajalta. Suurin osa kuvista oli digitaalisia, mutta niin paperivedoksia kuin diakuviakin oli muutama mukana.

Loppusuoralle seuloutui kuusi kuvaa, joiden keskinäinen paremmuus ratkaistiin taittamalla niistä jokaisesta valmis kansiehdotus teksteineen ja logoineen.

Kilpailun voittajan Petri Jauhiaisen kuva on muutaman vuoden takaa ja otettu perheen veneretkeltä Suvasvedelle. Kuvassa seisoo perheen nuorin tytär Elli, 9 vuotta, kädessään klassinen puinen onkivapa, ja taustalla avautuu Kukkarinselkä. Kalastaja ei ole ensimmäistä kertaa asialla, sillä onkivälineet ovat aina mukana Jauhiaisten veneessä.

Voittaja saa palkinnoksi Olympus Finland Oy:n lahjoittaman maastokuvioisen Olympus µ Tough 6010 Camouflage -kameran. Pakettiin kuuluu lisäksi Camouflage-kameralaukku ja 2 GB:n muistikortti. Kameran arvo on 299 euroa.

Kilpailuun osallistuneiden kuvien joukossa oli useita otoksia, joita voidaan käyttää jatkossa Erä-lehdessä erilaisten juttujen yhteydessä otsikkokuvina jne. Kaikista myöhemmin julkaistavista kuvista maksetaan asianmukainen rahapalkkio.

Vehmersalmelaisen Petri Jauhiaisen kuva Suvasvedeltä.

Sepelkyyhkyn metsästys alkaa tiistaina 10.8. ja aloittaa jälleen metsästyskauden.

Lähes koko maassa tavattava sepelkyyhky on mielenkiintoinen metsästyskohde. Kyyhkykanta on myös runsas ja kestää hyvin metsästystä.

Viimevuotinen saalismäärä nousi yli 230 000 lintuun, ja siten sepelkyyhkystä on tullut maamme suosituinta riistaa metsäjäniksen ja sinisorsan ohella.

Sepelkyyhkyt ovat normaalisti loppukesällä metsissä syömässä mustikoita, mutta heti viljojen ja erityisesti herneen kypsyttyä kyyhkyt siirtyvät pelloille ja kerääntyvät ruokamaille jopa satojen lintujen parvina.

Kuluvan kesän huippulämpimät kelit ovat kypsyttäneet kyyhkyjen ravintokohteet nopeasti ja toisaalta kuivuus on jättänyt kasvustot sopivan harvoiksi ja mataliksi, joten kyyhkyjen on helppo hyödyntää ravintokohteita. Metsästyksen avajaisista voidaankin odottaa varsin vilkasta.

Monilla alueilla metsästys saatetaan aloittaa vasta viikonloppuna, mutta innokkaimmat hakeutuvat peltojen laidoille jo avajaispäivänä.

Metsästäjän on muistettava, että pellolla, josta sato on korjaamatta, ei ilman viljelijän lupaa saa liikkua.

Noutavan koiran käyttö on suositeltavaa, koska koira löytää ammutut linnut tehokkaasti myös peitteisestä maastosta.

Alkukaudesta osalla sepelkyyhkyjä on vielä poikaset ja siksi metsästys avajaisissa tuleekin kohdistaa parveutuneisiin yksilöihin.

(Metsästäjäin keskusjärjestön tiedote 6. elokuuta 2010)

 

 

 

Haltin huipulla on käynyt vieraskirjan perusteella jo 98 000 vaeltajaa. Sadastuhannes kävijä kirjoittaa nimensä Haltin kävijäkirjaan heinä-elokuussa, mutta kuka?

Haltitunturilla, Käsivarren erämaa-alueella, Suomen ja Norjan rajalla sijaitsee Suomen korkein kohta. Tuo piste on tunturin rinteessä, 1324 m merenpinnan yläpuolella, Norjan ja Suomen välisellä rajapyykillä 303B.

Haltitunturin huippu 1328 m korkeudella on Norjan puolella. Korkein kokonaan Suomessa oleva tunturinhuippu on nelisen kilometriä idempänä sijaitseva Ritnicohkka 1317 m merenpinnasta.

Halti sijaitsee noin 55 km:n päässä Kilpisjärven kylästä, ja sinne pääsee yhteispohjoismaista Kalottireittiä pitkin. Haltilla käy vuosittain noin 7000 kävijää. Rajamerkiltä löytyy vieraskirja, johon Haltin valloittajat voivat kirjoittaa nimensä.

Ensimmäisen vieraskirjan veivät Haltille reippaat naisvoimistelijat Kaarina Karin ja Anna Lehtosen johdolla vuonna 1933. He olivat ensimmäiset vaeltajat, jotka Suomen puolelta ovat Haltille nousseet. Heitä voidaan pitää suomalaisen tunturiretkeilyn uranuurtajina.

Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto perusti Haltin retkeilijöille merkin, jonka saivat Haltin rajapyykillä 304. käyneet retkeilijät. Anna Lehtonen sai merkin numero 1., Kaarina Kari numeron 2. ja Inkeri Arajärvi numeron 3. Tällä hetkellä vaeltajia on käynyt huipulla jo 98 000. Haltin 100 000. kävijäkirjaan nimensä kirjoittava kävijä vaeltanee huipulle heinä-elokuussa.

Haltitunturin huipulle piston tekevän Kalottireitin kokonaispituus on 800 km, josta noin 70 km kulkee Suomen puolella, 380 km Norjan ja 350 km Ruotsin puolella. Reitin lähtö- tai päätepisteet ovat pohjoisessa Norjan Kautokeinossa ja etelässä Norjan Sulitjelmassa tai Ruotsin Kvikkjokkissa.

Kilpisjärven ja Haltitunturin välisellä Kalottireitillä on seitsemän Metsähallituksen huoltamaa autio- ja varaustupaa, joista ensimmäiset on rakennettu Suomen Matkailuliiton ja Metsähallituksen yhteistyönä 1960 -luvulla. Tuvista suurin osa on peruskorjattu 2000 -luvulla.

Tämän artikkelin otsikkokuvassa on Meekonjärven autiotupa, johon mahtuu kuusi vaeltajaa. Tupaan saa tuoda lemmikkieläimiä, mutta vain muiden tuvan käyttäjien suostumuksella.

(Metsähallituksen tiedote 28.6.2010)

Erän verkkosivuilla on avautunut Solunar-teoriaan perustuva Ottikalenteri, jonka avulla kalojen kimppuun pääsee lähes minuuttien tarkkuudella.

Solunar-teorian pohjana ovat vanhat kansanuskomukset, joiden pitävyyttä amerikkalainen John Alden Knight ryhtyi testaamaan vuonna 1926. Tarinoiden pohjalta hän kokosi 33 tekijää, joiden uskottiin vaikuttavan saaliin, kalojen ja riistan aktiivisuuteen. Knight tutki olettamuksia yksi kerrallaan pudotuspelityyliin. Jäljelle jäi jäi kolme merkittävämpää tekijää, aurinko (Sol), kuu (Luna) ja vuorovesi, jonka aurinko ja kuu synnyttävät.

Knight julkaisi ensimmäisen teoriohinsa perustuvan taulukon vuonna 1936. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin mies valittiin Fishing Hall of Fameen ansioistaan kalojen aktiivisuusrytmin selvittäjänä.

Teorialla täytyy olla jotakin tekemistä käytännön kanssa, sillä Solunar-teoriaan perustuvia taulukoita julkaistaan edelleen ympäri maailmaa sekä verkossa että kalastus- ja metsästysalan lehdissä. Erä-lehdessäkin kalenterin paikkansapitävyyttä on yritetty tutkia.

Arto Kojo julkaisi numerossa 9-2004 haukioppaan, jonka yhtenä osana oli artikkeli ”Kalat ja kuun vaihe”. Jutussa hän vertaili Ottikalenterin lupaamia syöntiaikoja lähes 500 hauen ottiaikoihin. Kojon käsitys kuun vaiheen vaikutuksesta kalojen aktiivisuuteen oli ennen pienimuotoista tutkimusta se, että ”se todellakin vaikuttaa kalojen käyttäytymiseen, mutta on erittäin vähäinen suhteessa muihin tekijöihin”. Skeptisesti hän suhtautui myös ottikalenteriin.

Ja mitä tapahtui, kun vertailu oli ohi:

”Selvityksen tulokset olivat ennakko-asenteilleni kiusallisen ja samalla kiistattoman yksiselitteisiä. Kaikki Ottikalenterin ’lupaukset’ pitivät paikkansa, kun tarkasteltava kalamäärä kerrankin oli riittävän suuri”.

Erän verkkosivuilta ottikalenteri löytyy etusivun keskiosan alalaidasta, heti sääpalvelun yläpuolelta. Banneria klikkaamalla saa esiin kahden kuukauden kalenterin, jotka voi avata PDF-tiedostoksi ja tulostaa edelleen mukaan kalareissuille.

Ottikalenteriin pääset suoraan tästä.

Erä järjestää lukijoiden aktivoimiseksi valokuvauskilpailun. Tavoitteena on löytää mielenkiintoinen kansikuva numeroon 8-2010, jonka teemana on Jokamiehen-Erä.

Kilpailun voittajalle on luvassa palkinnoksi Olympus Finland Oy:n lahjoittama maastokuvioinen Olympus µ Tough 6010 Camouflage -kamera.

Jokamiehen-Erä sisältää muun muassa laajan tietopaketin jokamiehen oikeutena olevan onginnan eri muodoista ja välineistä, joten kuva voi esittää esimerkiksi onkimiseen liittyviä hienoja hetkiä. Mutta myös monet muut kalastus-, retkeily- ja aseharrasteisiin liittyvät otokset ovat tervetulleita.

Koska tarkoituksena on julkaista voittajakuva lehden kannessa, niin sanotut pystykuvat ovat siihen käyttöön sopivimpia. Toki myös ns. vaakakuvat osallistuvat kisaan, mutta ne eivät muotonsa puolesta sovellu suoraan kanteen ilman voimakasta muokkausta.

Tekniset vaatimukset

Digitaalisten kuvien koon pitää olla vähintään 2000 x 3000 pikseliä. Tiedostomuodoiksi soveltuvat TIF, JPG (mahdollisimman pakkaamaton) ja erilaiset RAW-kuvatiedostot. Kuvien on oltava käsittelemättömiä eli niitä ei saa muokata erilaisilla kuvankäsittelyohjelmilla millään tavalla.

Kuvaa otettaessa on muistettava, että kanteen pitää mahtua kuvan lisäksi Erän logo sekä muuta aineistoa, kuten kuvaan upotettavia tekstejä.

Erä pidättää itselleen oikeuden olla julkaisematta kilpailuun lähetettäviä kuvia kansikuvana, mikäli ne eivät teknisesti tai sisältönsä ja sommittelunsa puolesta täytä lehden vaatimuksia. Samalla lehti varaa itselleen oikeuden muokata kuvaa kanteen sopivaksi.

Kaikkia kilpailuun lähetettäviä kuvia voidaan käyttää muissa yhteyksissä Erä-lehdessä. Muualla kuin kilpailun yhteydessä julkaistavista kuvista maksetaan palkkio.

Maastokuosia

Palkintokamera, maastokuvioitu Olympus µ Tough 6010 Camouflage kestää pudottamisen 1,5 metristä, on vesitiivis kolmen metrin syvyyteen asti ja kestää 10 astetta pakkasta.

12 megapikselin kamerassa on 3,6x laajakulmazoom ja 28-102 mm:n objektiivi. Ominaisuuksiin kuuluu myös sisäinen kaksoiskuvanvakain, joka korjaa liike-epätarkkuuden ja kameran heilahtelun vaikutukset. Kameran TAP-toiminnon avulla on mahdollista ottaa kuvia käsineet kädessä ja LED-salamalla saa kuvia vedenalaisesta maailmasta ja makroaiheista.

Kuvia katsotaan 6,9 sentin (2,7 tuumaa) HyperCrystal III LCD-näytöstä, joka on valovoimainen myös kirkkaassa auringonpaisteessa.

Kamera on yhteensopiva xD-Picture Card- ja microSD Card-muistikorttien kanssa. Pakettiin kuuluu Camouflage-kameralaukku ja Olympus Finland Oy varustaa lisäksi kilpailun voittajan kameran 2 GB:n muistikortilla. Kameran arvo on 299 euroa.

Kilpailun tuomariston muodostavat päätoimittaja Seppo Suuronen, AD Jukka Nuutila ja toimitussihteeri Marko Korhonen.

Kansikuvakilpailu päättyy 7. kesäkuuta 2010. Kuvat voi lähettää toimitukseen joko sähköpostilla (era@kuvalehdet.fi) tai postitse (CD, muistitikku) osoitteella Erä, Esterinportti 1, 00015 KUVALEHDET.

Erän verkkosivuille on avattu Koskikohteita Pohjolasta -karttapalvelu, joka on kaikille ilmainen. Sinne on tallennettu keskitetysti yhdelle hakukonejätti Googlen Street View -palvelun karttapohjalle yli 250 koskinäkymälinkkiä Suomesta ja Ruotsista.

Googlen kamera-auto ei ole kiertänyt kaikkia Pohjolan teitä/siltoja, joten kuvaamattomia koskikohteita on edelleen runsaasti. Myöskään talven kourissa olleita umpijäisiä tai täysin seisovan veden joki/virtaosuuksia ei linkkeihin ole lisätty.

Ruotsin puolelta on otettu linkkeihin alun toistakymmentä Itämeren rannikon lohi- ja meritaimenjokea. Muutama tarkka ilmakuvanäkymäkin on hyväksytty mukaan.

Jokaisesta Erän sivulle tallennetusta karttalinkistä avautuu sillalta tai viereiseltä tieltä kuvattu koskinäkymä, jossa kuvaa voi kääntää 360 astetta ympäri. Zoomauskin onnistuu, mutta mitä pitemmälle zoomaa, sitä rakeisemmaksi kuva muuttuu. Ohjelma antaa siirtyä kuvassa tiellä myös eteen/taakse lähialueen palveluita esim. parkkipaikan, asutuksen jne. sijaintia tarkasteltaessa.

Koskikohteita Pohjolasta -palvelu sopii erinomaisesti virtuaaliseen kalapaikkojen katseluun ja reissusuunnitteluun. Nyt koskikierroksen tekeminen onnistuu jopa kotisohvalla löhöten.
Palvelua on tarkoitus laajentaa jatkossa, jolloin linkkien tietolaatikoihin voi upottaa tietoja luvanmyyntipaikoista tai linkkejä Erässä koskipaikasta julkaistuihin juttuihin.

Houkuttelevista näkymistä huolimatta kannattaa muistaa, että lohi- ja siikapitoiset koski/virtakohteet vaativat aina oman kalastusluvan. Läänikohtainen viehelupa ei koskikalastamiseen oikeuta.
Lisäksi osa palvelun näkymäkohteista on yksityis- tai vuokravesiä, joihin ei myydä lupia ollenkaan. Mikäli kielto tai rajoitus on ollut Erän tiedossa, niin se on mainittu heti linkin otsikossa epäselvyyksien välttämiseksi.

Muista aina selvittää ja hankkia koski- ja virtavesille kalastuslupa - luvaton kalastus on rangaistava teko. Lisäksi 18-64-vuotiaalla tulee olla suoritettuna valtion kalastuksenhoitomaksu.

Erän nettisivuilla palvelu löytyy etusivun vasemman laidan ”Eräkohteet” -painikkeen alta. Tarkemmat käyttöohjeet löytyvät palvelun ja kartan yhteydestä. Virtuaalimatkalle pääset suoraan tästä!

Street View -näkymiä voi katsoa myös kolmiulotteisina, joten matkalle kannattaa varata punavihreät lasit 3D-katselua varten.

Pertti Kanerva

Erän lukija innostui tilaamaan internetin kautta jerkkejä, jotka olivat menestyneet haukivieheiden koeuitossa kaudella 2009. Kapulat aiheuttivat yllätyksen, kun ne kaivettiin pakista kevään avauksessa. Hitaasti uppoaviksi mainostetut jerkit kelluivat.

Arto Kojon loppuraportti parhaista haukivieheistä ilmestyi Erän numerossa 14-2009. Jutussa kerrottiin, että paras viehe suhteessa käyttöpäiviin oli JSB:n Esocidae no. 18. Viehettä suositeltiin erityisesti aloitteleville jerkkaajille ja avokelan käyttäjille, mutta arvion mukaan kokenutkin jerkkaaja parantaisi sillä vuosisaalistaan.

Jutusta innostuneena lukija päätti hankkia JSB:n vieheitä itselleen. Lopullisen sysäyksen antoi keväällä lehdessä ilmestynyt ilmoitus, jossa hitaasti uppoavia jerkkejä tarjottiin 15 kappaletta 66,66 euron hintaan. Tilausta verkkosivuilla tehdessä olisi pitänyt kuitenkin huomata pieni lehti-ilmoituksesta poikennut yksityiskohta.

”Innostuksissani en huomannut, että jerkit ovat floating -mallisia. Saatuani jerkit, purin ne pakkauksistaan ja panin pakkiin odottamaan sopivaa kalastushetkeä. Se oli viime sunnuntaina ja huomasin, että jerkit eivät uponneet lainkaan.”

Kelluvan yllätyksen sai paketista myös haukivieheiden koeuittaja Arto Kojo.

”Oli suuri järkytys, kun vihdoin sain tämän vuotiset JSB:t ja laitoin ne veteen. Tuote on todellakin kelluva, kuten siellä nettisivulla lukeekin. Uintiliike on kuitenkin sama kuin mitä 2009 uppoavissa malleissa eli varsin hyvä. Yksi yli 5 kg kala on näillä jo ehditty saada plus pienempiä”, Kojo kertoo.

Lukijan mielestä hyvän näköisiä vieheitä on turha yrittää palauttaa, sillä ”periaatteessa moka oli oma”. Mutta miten kelluvilla jerkeillä kalastetaan ja missä?

”Sopivin paikka on alle metrin syvyinen vesi (tasainen hiekkapohja rakkolevätupsuilla) tai esimerkiksi kalastaminen katkenneen kaislikon päällä”, Kojo neuvoo.

Kelluvaa jerkkiä pitää Kojon mukaan uittaa suhteellisen nopeasti, jotta se uisi kunnolla.

”Se on toinen harmi verrattuna 2009 uppoaviin malleihin, joita pystyi kelailemaan harvakseltaan. Ohje on, että uita niin hitaasti kuin mahdollista, jotta viehe vielä pysyy pinnan alla.”

”Värithän uusissa JSB:ssä ovat mitä hienoimmat ja toisaalta heikko kestävyys eli ne imaisevat vedet herkästi sisäänsä, on sekin ennallaan. Kaiken kaikkiaan myyjältä oli kuitenkin moka, että parempi tuote pistettiin hyllylle ja korvattiin tällä hiukan heikommalla”, Kojo arvioi.

Marko Korhonen